kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Ammatillisen koulutuksen reformia tukemassa
Blogikirjoitukset

Ammatillisen koulutuksen reformia tukemassa

Löf ja Holopainen.jpg
21.8.2018 8:00

KM Jonna Löf (kuvassa oikealla) työskentelee projektikoordinaattorina Lapin AMKin Avoimessa ammattikorkeakoulussa ja YTM Päivi Holopainen suunnittelijana Lapin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalveluissa.

Muutama sana reformista

Vuoden 2018 alussa astuivat voimaan uudet säädökset ammatillisesta koulutuksesta. Reformin lähtökohtana ovat asiakaslähtöisyys ja tutkintojen osaamisperusteisuus, joustavat yksilölliset opintopolut sekä aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen.

Reformissa on pyrkimys luoda ja yhdistellä erilaisia oppimisympäristöjä (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja pedagoginen) ja menetelmiä pedagogisiksi asiakaslähtöisiksi oppimisratkaisuiksi, joilla edistetään yksilöllisten opintopolkujen toteuttamista. Yksilöllisiä polkuja rakennettaessa on otettava huomioon yksilöiden erilaiset tavoitteet ja edellytykset osaamisen kehittämiselle ja ammatilliselle kasvulle. Tavoitteena on, että ammatillinen koulutus mahdollistaa osaamisen hankkimisen osaamistarpeiden, oppimisvalmiuksien, elämäntilanteen ja urasuunnitelmien suhteen kullekin parhaiten soveltuvalla tavalla erilaisissa oppimisympäristöissä.

Reformissa korostuvat oikea-aikainen ohjaus ja uraohjaus. Ohjauksella tuetaan oppijan osaamisidentiteetin kehittymistä ja annetaan valmiuksia rakentaa omia yksilöllisiä reittejä tulevaisuuteen – työelämään tai jatko-opintoihin.

EPPA-hanke osana reformin toimeenpanoa

EPPA – Erilaisia polkuja pitkin ammattiin -hankkeella (1.12.2017–31.5.2020) tuetaan osaamisperusteisen koulutuksen kehittämistä sekä ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanoa Lapissa. Hanketta toteuttavat yhteistyössä Lapin koulutuskeskus REDU, Lapin ammattikorkeakoulu ja Lapin yliopisto. Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Hankkeessa rakennetaan uusia toimintatapoja ammatillisen koulutuksen reformin hengessä. Tavoitteena on tehostaa ammatillisen koulutuksen läpäisyä, sujuvoittaa siirtymiä koulutuksesta työelämään tai jatko-opintoihin sekä vahvistaa kouluasteiden toiminnallista kumppanuutta.

Ammatillisen koulutuksen reformi mahdollistaa henkilökohtaistamisen ja EPPA-hankkeessa sitä toteutetaan rakentamalla mielekkäitä oppimisympäristöjä ja pilotoimalla kuusi erilaista oppimis- ja ohjauspolkua:

1. Digiohjaus ja digitaaliset oppimisympäristöt -polku
2. Työpaikalla tapahtuva oppiminen -polku
3. Kansainväliset oppimisympäristöt -polku
4. Korkea-asteen koulutukseen -polku
5. Matkalla yrittäjäksi -polku
6. Tuettu oppilaitoksen työpajat -polku

Polut toteutetaan osana opiskelijan henkilökohtaista osaamisen kehittämisen suunnitelmaa (HOKS) ja niissä hyödynnetään monipuolisesti erilaisia ammattitaitoa kehittäviä oppimisympäristöjä.

Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan myös opintojen henkilökohtaistamiseen tähtäävä täydennyskoulutusohjelma, joka on suunnattu opettajille, muulle ohjaushenkilöstölle sekä työelämän ohjaajille. Lisäksi hankkeessa perehdytään käytössä oleviin malleihin tunnistaa toisen asteen opinnoissa hankittua osaamista osaksi korkea-asteen opintoja ja laaditaan selvitys näistä käytänteistä suhteessa kansalliseen kahdeksan vaativuustason viitekehykseen. Korkea-asteen osaamisvaatimusten mukaisen osaamisen tunnistaminen tukee sujuvia siirtymiä sekä joustavia polkuja jatko-opintoihin ja työelämään.

Yhteistoiminnallisuus ja korkea-asteen koulutukseen -polun kehittäminen

EPPA-hankkeessa vahvistetaan kouluasteiden toiminnallista kumppanuutta. Lapin ammattikorkeakoulu ja Lapin yliopisto osallistuvat erityisesti Korkea-asteen koulutukseen -polun suunnitteluun ja pilotointiin sekä tukevat Matkalla yrittäjäksi -polun rakentamista. Lapin ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston hankehenkilöstö ovat osallistuneet osaamispolkujen suunnitteluun.

Opetuksen ja ohjauksen asiantuntijat sekä hankehenkilöstö kokoontuivat keväällä 2018 suunnittelupäiville koulutus- ja työhyvinvointikeskus Welleviin. Päivien aikana rakennettiin kuvaukset kuudelle oppimispolulle, joissa määriteltiin polkujen tavoitetilat sekä konkreettiset toimenpiteet, työkalut, ohjauksen paikat ja toteuttavat henkilöt. Kuvassa 1 on alustava hahmotelma korkea-asteen koulutukseen -polusta.

Kuva  1 Löf ja Holopainen.jpg
Kuva 1. Korkea-asteen koulutukseen -polku

Opintoja ja osaamispolkujen toteuttamista tukevat ura- ja tulevaisuusohjaus, jotka kulkevat jatkuvasti opinnoissa mukana. Ammatillisen koulutuksen reformin myötä opiskelijan HOKS tulee olemaan keskeinen uraohjauksen väline, jonne kirjataan opiskelijan henkilökohtainen osaamisen hankkimisen polku. Opiskelijoita ohjataan myös katsomaan pidemmälle tulevaisuuteen kuin vain ensimmäisen työpaikan löytymiseen tai jatko-opiskelupaikkaan saakka. Tulevaisuusohjauksen avulla vahvistetaan nuoren itsetuntoa ja tuetaan aktiivista asennetta oman tulevaisuuden rakentamiseen. Ohjauksessa pohditaan nuoren kanssa erilaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja hänen omista lähtökohdistaan. Perinteisestä ammatti-identiteettiajattelusta siirrytään kohti osaamisidentiteettiä, joka huomioi ketterämmin tulevaisuuden työelämän muuttuvat tarpeet ja jatkuvan osaamisen kehittämisen.

Osana EPPA-hanketta Lapin ammattikorkeakoulun toimenpiteenä on etsiä keinoja tunnistaa ja tunnustaa aikaisemmin hankittua osaamista siten, että opiskelu toisella asteella tehostuisi ja että siirtymät korkeakouluopintoihin sujuvoituisivat.

Korkeakouluissa pilotoidaan korkea-asteen koulutukseen -polkua tarjoamalla toisen asteen opiskelijoille mahdollisuutta osallistua HOKS:in mukaisiin korkeakouluopintoihin esimerkiksi väyläopintojen ja avointen korkeakouluopintojen kautta. Lapin ammattikorkeakoulussa väyläopintojen jatkokehittäminen on pyörähtänyt käyntiin ja Lapin yliopistossa keskustelut opintopolkujen pilotoinnista taiteiden- ja yhteiskuntatieteiden tiedekunnissa käynnistyvät alkusyksystä.

Erilaisiin käytäntöihin ja hyviin yhteistyömuotoihin on perehdytty muun muassa Nopsa, Jatkoväylä, Osata ja Toteemi -hankkeiden kautta. Muissa hankkeissa saatujen hyvien kokemusten kannustamana EPPA-hankkeessa tullaan myös kokeilemaan erilaisia toiminnallisia yhteistyömuotoja opiskelijoiden rohkaisemiseksi, nivelvaiheiden ohjauksen saumattomuuden kehittämiseksi sekä aitojen kohtaamisten mahdollistamiseksi.

Lähteet

Laki ammatillisesta koulutuksesta 531/2017. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170531 Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018. Ammatillisen koulutuksen reformi. http://minedu.fi/amisreformi .
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK