Lapin AMK työelämälle banneri GOLF.jpg
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Työelämälle / Tutkimus ja kehitys / Ennen vuotta 2014 päättyneet hankkeet / Hankkeet Rovaniemi
 Hankkeen tiedot: 
 Nimi:

Maankäytön visualisointi osana matkailun kehittämistä


 Kuvaus: Luonnonvarasuunnittelussa kohtaavat nykyisin monien eri alojen intressit. Lapissa poronhoidon, maatalouden, metsätalouden, kaivosteollisuuden, matkailun ja energiantuotannon intressit asettavat luonnonvarojen suunnittelulle ja myös niiden maisemallisten vaikutusten arvioinnille kasvavia vaatimuksia. Metsäkiistojen ja muiden maankäyttökonfliktien ennaltaehkäisyyn tarvitaan entistä kehittyneempiä suunnittelutyökaluja, joilla tulevaisuudessa voidaan yhteensovittaa yhä useampia käyttömuotoja Lapin tärkeillä maisema-alueilla. Samalla tuetaan välillisesti Lapin matkailun kehittämistä vastaamaan ympäristötietoisemmiksi muuttuvien matkailijoiden ja asiakkaiden toiveita. Visuaalinen maisema on tärkeä osa elinympäristön laatua sekä maaseudulla että taajamissa. Maisema on myös merkittävä taloudellisen toiminnan voimavara, jonka suojelu, hoito, suunnittelu ja käyttö voivat lisätä työpaikkoja ja tuottaa muita taloudellisia hyötyjä. Monitieteiseen maisematutkimukseen geoinformatiikan käyttö luo uusia sovelluksia ja hyödyntämismahdollisuuksia. Metsämaiseman simulaattorit olivat merkittävä tutkimuskohde 1990-luvulla, mutta simulaattorien kehitystyö on ollut lähes pysähdyksissä 1990-luvun lopun jälkeen, vaikka luonnonvarojen käytön maisemavaikutusten merkitys on korostunut. Maisemasimulaattoreita on käytetty maaseudun maisematutkimuksessa tai testattu käytännön suunnittelussa tähän saakka vain vähän. Tämä hanke korvaisi tuon puutteen. Esitetty tutkimushanke mahdollistaa maisematutkimuksen ja käytännön luonnonvarasuunnittelun parhaiden osaajien yhteistyötä yhdistämällä voimavaroja luonnonvarojen käytön maisemavaikutusten visualisoinnin kehittämisessä. Hankkeen aikana kehitetään maisemanvisualisointiin sopivaa menetelmää yhteistyössä Rovaniemen ammattikorkeakoulun kanssa. Visualisointimenelmän kehittyessä löytyy sille laajalta alalta sovelluskohteita ja käyttäjiä (kts. edellinen kappale) osallistavan ja monitahoisen luonnonvarasuunnittelun kautta. Pitkän tähtäimen tavoitteena on luoda uusi kustannustehokas visualisointiohjelmisto luonnonvaratutkimuksen ja -suunnittelun käyttöön. Samalla luonnonvara-alan koulutuksen ja insinöörikoulutuksen mahdollisuudet paranevat kun kehitetään työkalu, jonka avulla voidaan opiskella käytännön tapausten kautta yhteen sovittavaa osallistavaa suunnittelua ja kehittää visualisointimenetelmää edelleen. RAMK:n teknologinen osaaminen vahvistuu tämän hankkeen myötä ja kehittää edelleen Lappiin luonnonvara-alaan liittyvää teknologiaosaamista. Lisäksi hanke vahvistaa teknologian siirtoa RAMK:n ja tutkimusorganisaatioiden välillä. Visualisointimenelmälle löytyy monia sovelluskohteita ja käyttäjiä osallistavan ja monitahoisen luonnonvarasuunnittelun kautta. Näin se mahdollistaa kaikkien osapuolten tasa-arvoisuuden maankäytön suunnitteluprosesseissa sekä auttaa ihmisiä ymmärtämään toistensa intressejä.
 Aikataulu: 1.10.2009 - 31.12.2010
 Projektin tila: 4 Päättynyt
 Päätösnumero: LLH-2009-00387/Ha-7
 Hallintokunta: Rovaniemen ammattikorkeakoulu
Tuotantoalat
 Projektipäällikkö: Mika Rantaniemi
 Kokonaiskustannukset: 47576,16
 Rahoitus: EAKR 2007-2013