Lapin AMK työelämälle banneri GOLF.jpg
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Työelämälle / Kehittämisympäristöt / Arctic Power / eSled maailmalla -Blogi

Jälleen kokonaiskilpailun VOITTO!

13.3.2016



Houghton, Michigan, USA, 12.3.2016

 Lauantain ohjelmassa oli:

- Kylmäkäynnistys testi (Cold start event)
- Kuormanvetotesti (Acceleration+load test)
- Käsittelyrata, oma kuski, paras aika ratkaisee (Objective Handling Event)
- Päättäjäiset ja tulosten julkaisu (Awards Banquet)

Lauantai alkoi hienosti kylmäkäynnistystestillä, jossa Olli kaasutteli paikalta varmoin ottein. Testissä on kaksikymmentä sekuntia aikaa saada kelkka ajokuntoon, jonka jälkeen kelkan on kuljettava vähintään 50 metriä. Mukana testissä oli yhteensä kolme sähkökelkkaa (eSledin lisäksi SDSMT, South Dakota School of Mines and Technology ja MTU, Michigan Technical University), jotka myös onnistuvat testissä.

Seuraavaksi ohjelmassa oli kiihdytys kuorman kanssa. eSledin perään kytkettiin leveätelainen polttomoottorikelkka, jota piti hinata 70 metriä. eSled lähti vaivatta liikkeelle ja suoriutui testistä, vaikka polttomoottorikelkat olivat möyhentäneet lähtöpaikan soseelle.

Kisassa olivat mukana myös SDSMT ja MTU, jotka suoriutuivat testistä myös, MTU:lla tosin oli suuria vaikeuksia nopeuden kanssa. Hitaus liittyi heidän käyttämäänsä lyijyakkuihin, joista ei saa riittävästi tehoa irti. SDSMT kisaili tiukasti eSledin kanssa ja saattoi jopa voittaa, koska heillä oli käytössään nastoitettu tela.

CSC kuva 12.jpg
Kuva 1. eSled lähdössä kiihdytystestiin kelkka kuormana.

 

Kelkan käsittelyradalla ajaminen oli viimeinen osakilpailu. Olli osoitti osaamistaan kelkkakuskina suorittaen käsittelyradan virhepisteittä ja omien mittausten mukaan nopeimmalla sähkökelkkojen ajalla. Mainittakoon, että aika usea polttomoottorikelkka hävisi eSledille. SDSMT:n sähkökelkka kulki myös rivakasti, mutta ei pärjännyt eSledille ajassa ja tekivät he myös muutaman ajovirheen, jotka rasittivat heidän kierrosaikaansa.

CSC kuva 13.jpg
Kuva 2. Olli lämmittelykierroksella käsittelyradalla.

 

Jee!! Illan palkintojenjako meni odotusten mukaisesti, Lapin AMKin Arctic Power-tiimi keräsi palkintoja samaan malliin kuin viime vuonnakin.

Voitot tulivat seuraavissa kategorioissa:
- Range testi,
- Best design,
- sekä tunnustus Cold Startin onnistumisesta

Draw Bar Pull-testissä tultiin toiseksi MTU:n jälkeen ja Acceleration+Load-testissä toiseksi SDSMTn jälkeen.
Näin ollen saavutukseksi tuli kokonaiskilpailun VOITTO (First Place Over All Zero Emission).

CSC kuva 14.jpg
Kuva 3. Suunnittelu- ja kokonaiskilpailun voittopokaalit.

 

Kiitokset monialaiselle tiimille:

- Jori-Jaakko Niskanen, tieto- ja viestintätekniikka
- Olli Haavikko, mekaniikka
- Jouni Alajoki, liiketalous
- Matti Autioniemi, tieto- ja viestintätekniikka

Houghtonissa 12.3.2016
Ari Karjalainen



Yksinkertainen puree ja puhuttelee

12.3.2016



HOUGHTON, MICHIGAN, USA

Torstai 10.3.

 Torstain ohjelmassa oli neljä eri osakilpailua:

  • Draw Bar Pull, jossa testataan kelkan kuormanvetokyky
  • Melutestiin liittyvät mittaukset, kelkalla ajetaan mittauspisteen ohi ja ääni nauhoitetaan analyysiä varten
  • Kelkan ajo-ominaisuuksia selvittävä käsittelytesti tuomareiden ajamana
  • Opiskelijoiden esitykset, ZE design presentations

 

Täytyy ensimmäiseksi todeta, että opiskelijat ovat onnistuneet työssään erinomaisesti. Kelkka toimii hienosti ja kanssakilpailijat ihailevat kelkkaa tuon tuosta.

Draw Bar Pull -testi meni hienosti ja siitä saatiin luotettavia tuloksia. Viime vuonnahan paikka oli ihan jäinen ja siten tuloksessa oli epävarmuutta.

Melutestiä varten mittaukset on tehty ja tänään on ohjelmassa äänien analysointi. Analysointi tehdään sekä tuomareiden toimesta, että kanssakilpailijat antavat anonyymeille äänitteille pisteitä ja joukossa on myös oma. Yhteen laskettu pistemäärä ratkaisee pisteytyksen.

CSC kuva 9.jpg
Kuva 1. eSled Draw Bar Pull-testissä, kuskina Olli Haavikko.

 

Tuomarit olivat ihastuneita kelkan ajo-ominaisuuksiin kelkan käsittelyradalla. Yksi tuomareista oli lohkaissut: ”This is the best sled I’ve ever driven”. Kysymyksessähän oli kuitenkin Polariksen sponsoroima testi ja henkilöt Polariksen työntekijöitä.

CSC kuva 10.jpg
Kuva 2. Olli ohjeistamassa tuomaria kelkan hallintalaitteiden käyttämisessä.

 

Opiskelijat Olli ja Jori-Jaakko olivat valmistelleet esityksen, joka sai tuomarit vakuuttuneeksi ammattimaisesta kelkan rakentamisesta. Tuomaristo jopa herkesi nauramaan kun Olli lohkaisi olevansa laiska insinööri ja että siitä syystä kelkan ratkaisut oli pyritty tekemään mahdollisimman yksinkertaisiksi.

CSC kuva 11.jpg
Kuva 3. Olli Haavikko ja Jori-Jaakko Niskanen ”Oral Presentation” tilaisuudessa.

Perjantai 11.3.

Perjantain ohjelmassa on melutestien analysointi ja kelkan siirto yöksi ulos lauantaiaamun kylmäkäynnistystestiä varten.

Lauantaiaamuna jännitetään miten kelkka lähtee liikkeelle yön pakkasen jäljiltä. Lauantai on sitten muutenkin ratkaisujen päivä, koska silloin julkaistaan tulokset ja vain parhaat palkitaan. Niihin asioihin palaamme sunnuntaiaamuna Suomen aikaa.



Range-testi ja esittelyä amerikkalaisessa kauppakeskuksessa

10.3.2016



HOUGHTON, MICHIGAN, USA 8.-9.3.2016

Tiistai 8.3.

 Tiistaipäivän ohjelmassa oli ”Grand Opening Event” ja Range-testi, jossa selvitetään kuinka pitkälle yhdellä latauksella pääsee. Lisäksi ohjelmassa oli ”Discussion about future CSC competitions”. Tilaisuudessa keskustellaan kilpailuun liittyvistä epäkohdista ja uusista sääntömuutoksista.

Grand Opening Event käynnistää varsinaisen kilpailun ja sen päätteeksi IC-kelkat (polttomoottorikelkat) lähtevät kestävyysajolle Copper Harbouriin, jonne on 46 mailia. Matkan päätteeksi kelkoista mitataan kulutukset.

CSC Kuva 7.jpg
Kuva 1. Jay Meldrum puhuu kisojen avajaistilaisuudessa (Grand Opening Event). eSled laitimmaisena oikealla kuskinaan Olli Haavikko.

 

CSC ZE-luokassa (sähkökelkat) ohjelmassa oli siis Range-testi, jonka tulos oli 19,1 mailia eli 30,6 km. Tulos parani hieman viime vuodesta, jolloin päästiin 18,3 mailia. Eli edistystä tapahtui, olihan kelkassa hieman enemmän energiaa, mutta myös moottorin teho on kaksinkertainen ja sen vuoksi kulutus korkeampi.

Keskiviikko 9.3.
Ohjelmassa on CSC ZE-luokan ”Draw Bar Pull”, jossa vedetään perävaunua. Perävaunun vetovastus kasvaa pikkuhiljaa, kunnes kelkka ei jaksa enää vetää tai vaunun renkaat alkavat luistaa. Draw Bar Pull siirrettiin huomiselle, koska testipaikkaa joudutaan korjaamaan lämpimän kelin vuoksi.

Päivän ohjelmassa oli myös MSRP-tarkastelu (Manufacturer’s Suggested Retail Price), jossa opiskelijat esittelivät laatimaansa sähkökelkan valmistuksen hinnan määrittelyä. Tilaisuus meni hienosti ja dokumentti hyväksyttiin, vaikkakin yhteen kohtaa jouduttiin tekemään muutoksia hinnoitteluun liittyvän väärinkäsityksen vuoksi.

Illalla ohjelmassa oli ”Networking with Industry” ja ”Snowmobile Public Display”. Molemmat tilaisuudet pidetään Copper County Mall -ostoskeskuksessa. Paikalle päästiin Wisconsin-Madison Yliopiston perävaunulla, samoin kuin viime vuonnakin.

Kauppakeskuksessa oli paljon ihmisiä tutustumassa kelkkoihin ja erityisesti eSled kiinnosti yleisöä kovasti. Muiden tiimien opiskelijat kävivät myös ihastelemassa ja kyselemässä ratkaisuista sekä kehuivat eSledin siisteyttä ja yksinkertaisuutta, jotka tarkoittavat samalla luotettavuutta ja kestävyyttä.

CSC kuva 8.jpg
Kuva 2. Yleisöä kyselemässä eSledin tekniikasta Public Display-tapahtumassa Copper County Mall-ostoskeskuksessa.



Clean Snowmobile Challenge 2016 käynnistyi

8.3.2016



HOUGHTON, MICHIGAN, USA 3.- 7.3.2016

Tiimi saapui Houghtoniin torstaina 3.3. iltamyöhällä. Perjantaina 4.3. selvitettiin kelkan saapumista, kun se ei ollut vielä saapunut.

Aluksi paikallisella agentilla oli käsitys, että kelkka oli vielä tullissa Chicagossa noin 700 km päässä. Päivän mittaan selvisi, että kelkka oli ollut jo matkalla Houghtoniin ja saapui kisapaikalle iltapäivällä yhden aikoihin.

Iltapäivällä lähdettiin purkamaan kelkkaa laatikosta. Paikanpäällä todettiin laatikossa olevan hieman ruhjeita, muttei kuitenkaan sellaisia että kelkka olisi vaurioitunut. Kelkka purettiin laatikosta ja laitettiin ajokuntoon.

CSC Kuva1.jpg
Kuva 1. Jori ja Olli valvomassa kelkan ulosajoa, kuskina Ari.

Lauantaina kelkkaan tehtiin vielä viimeisiä muutoksia, jotka oli valmisteltu Rovaniemellä ennen lähtöä. Kelkka toimi mainiosti, tosin energian kulutus todettiin suuremmaksi kuin viime vuonna.

CSC Kuva 2.jpg

Kuva 2. Jori seuraa Ollin koeajoa.

Maanantaina tiimi saapui kisapaikalle aamulla kahdeksan aikoihin ja ensimmäiseksi rekisteröidyttiin kisaan. eSledin katsastus oli vuorossa ensimmäisenä klo 9.00 alkaen. Katsastus sujui moitteetta, kunnes tehtiin eristysvastusmittaus (korkea- ja matalajännitevirtapiirin välinen eristysvastus). Mittauksen toisessa vaiheessa todettiin, ettei suojalaite toimi oikein ja katsastus keskeytettiin.

CSC Kuva3.jpg

Kuva 3. Tiimin ilmeistä on luettavissa: mikä ihme siinä on vikana?

Muutamien tarkastusten jälkeen päädyttiin siihen, että avataan akkupaketti, joka on hieman suurempi toimenpide. Akkupaketin avaamisen jälkeen suoritettiin tarkastusmittaus, jossa havaittiin kosketushäiriö yhdessä liittimessä. Liitin poistettiin ja korvattiin juotoksella, joka todettiin tässä tapauksessa luotettavammaksi kuin kyseisen liittimen käyttäminen.

CSC Kuva 4.jpg

Kuva 4. Olli ja Jori korjaavat liitintä.

Korjausten jälkeen tehtiin testit ja todettiin systeemin toimivan luotettavasti ja oikein. Katsastus jatkui ja eSled meni läpi moitteetta. Sähköisten osioiden lisäksi katsastuksessa tarkastetaan mekaniikka ja siihen tehdyt muutokset sekä varusteet (työkalut ja kuljettajan suojavarusteet).

Tämän jälkeen viimeinen tarkastus suoritettiin ulkona, jossa tehtiin vesisadetesti (jonka aikana eristysvastuslaite ei saa laueta) sekä koeajo kisan testikuljettajan toimesta. Ennen ajoa testattiin hallintalaitteet (tether ja killswitch, jarrut, valot, …).

Testiajonjälkeen katsastus todettiin läpimenneeksi ja kelkan keulamuovit sinetöitiin. Sinettien murtaminen kisan aikana aiheuttaa 100 pisteen menetyksen kokonaispisteistä.
CSC Kuva5.jpg
Kuva 5. Tuomari Danny Bocci ja vesisadetesti.

CSC Kuva6.jpg
Kuva 6. Katsastuksen päätteeksi kelkkaan liimattiin sponsoreiden tarrat ja kelkka latinkiin. Kuvassa näkyy myös punainen sinetti alhaalla numeron 51 alla.

Team leader Jori-Jaakko Niskanen, sähkötekniikka
Team member Olli Haavikko, mekaniikka
Team member Jouni Alajoki, viestintä
Safety engineer Matti Autioniemi, sähköturvallisuus
Faculty advisor Ari Karjalainen



Hiljainen eSled

15.7.2015



GRÖÖNLANTI 15.7.2015

Päivän ensimmäinen lento tuo mukanaan myös vieraita, jotka poistuvat asemalta päivän toisella lennolla. Lennon saapuessa heitä vastassa on neljän moottorikelkan saattue, joilla heille esitellään aseman eri rakennukset ja toiminta.

Keskiviikkoaamu alkaa tiistain tavoin selkeänä. Ensimmäinen lento Kangerlussuaqista kohti Summit Stationia nousee kello 9:15, joten asemalla on vielä noin kaksi tuntia aikaa valmistautua. Kiitotiehenkilöstö valmistautuu vastaanottamaan rahtikoneesta tarvikkeita ja polttoainetta. Tämän jälkeen koneeseen lastataan näytteitä, roskia ja tyhjiä kaasupulloja.

Päivän ensimmäinen lento tuo mukanaan myös vieraita, jotka poistuvat asemalta päivän toisella lennolla. Lennon saapuessa heitä vastassa on neljän moottorikelkan saattue, joilla heille esitellään aseman eri rakennukset ja toiminta. Muiden moottorikelkkojen kanssa rivissä on myös eSled. Vieraiden asettuessa rekiin saattue lähtee liikkeelle. Kahden ensimmäisen moottorikelkan kohdalla liikkeellelähtöä edeltää moottorin äänen muuttuminen kierrosten noustessa. Kolmantena eSled vyörähtää liikkeelle äänettömästi ja pehmeästi. Kun moottorikelkat poistuvat LC-130 rahtikoneen välittömässä läheisyydessä vallitsevasta metelistä, eSled paljastaa todellisen hiljaisuutensa.

Hetkeä myöhemmin, pikaisen eSled esityksen jälkeen, tulee käsky siirtyä koneelle. Pian neljän potkurin valtaisa meteli täyttää tutkimusaseman ja LC-130 nousee lentoon kyydissään viisi suurta kuormalavaa ja eSledin mekaanikko. eSledin taival tulee jatkumaan vielä kuuden viikon testikäytöllä, jota seuraa vähintään kuukauden paluumatka takaisin Suomeen.

eSled mukana vieraita vastaanottamassa.jpg

eSled mukana vieraita vastaanottamassa

eSled mukana vieraita vastaanottamassa2.jpg



Vierailijoita asemalla

14.7.2015



GRÖÖNLANTI 14.7.2015

Keskiviikkona alkavan lentojakson ensimmäinen lento tuo mukanaan 10 ihmistä, jotka ovat asemalla muutaman tunnin. Joukossa on muun muassa eri medioiden edustajia ja Yhdysvaltain Tanskan suurlähettiläs

Tiistaiksi tuuli on kääntynyt pohjoisesta itään, pilvipeite ohentunut, lumisade loppunut ja pakkasta -10 °C. Keskiviikkona alkavan lentojakson ensimmäinen lento tuo mukanaan 10 ihmistä, jotka ovat asemalla muutaman tunnin. Joukossa on muun muassa eri medioiden edustajia ja Yhdysvaltain Tanskan suurlähettiläs. Keskiviikon toinen lento tuo mukanaan 36 ihmistä, joista 26 on opettajia ja opiskelijoita Yhdysvalloista, Grönlannista ja Tanskasta. Opiskelijat ja opettajat ovat asemalla lauantaihin. Loput 10 kuuluvat rakennustiimiin, joiden tarkoituksena on nostaa ilmakehäobservatoriota tulevina viikkoina.

Suuren ihmismäärän vuoksi Big House on muutettava 11 hengen olohuoneesta 46 hengen ruokalaksi. Järjestelyn yhteydessä eSledin mittaristoon kertyy muutamia lisäkilometrejä. Tiistai on myös viimeinen päivä, kun eSledillä on mekaanikko tutkimusasemalla. Mekaanikon poistuessa keskiviikon ensimmäisellä lennolla eSled jää tutkimusasemalle vielä kuudeksi viikoksi todelliseen testiin.

viimeinen_illallinen.jpg

Viimeisellä illallisella tarjolla myös suomalaista lohikeittoa.



MSF (Mobile Science Facility)

13.7.2015



GRÖÖNLANTI 13.7.2015

MSF (Mobile Science Facility) eli liikutettava tiederakennus on tutkimusaseman toinen rakennus, joka on rakennettu vain tutkimusta varten.

Maanantai jatkuu edelleen huonommassa säässä. Säätiedotuksen mukaan pohjoistuuli jatkunee vähintään keskiviikkoon saakka. Samalla tuulet tuovat pohjoisesta yhä runsaampaa pilvisyyttä, sumua ja lumisadetta. Satava lumi on kuin pienenpientä jäähilettä, joka 9 m/s tuulen kanssa nipistelee kasvoja.

MSF (Mobile Science Facility) eli liikutettava tiederakennus on tutkimusaseman toinen rakennus, joka on rakennettu vain tutkimusta varten. MSF:ssä tutkitaan pääsääntöisesti säätä ja sääilmiöitä. Siinä missä ilmakehäobservatorion mittaukset ovat omia kokonaisuuksiaan, Kaikki MSF:n tutkimukset tukevat toisiaan. Pilvien korkeutta, tiheyttä, liikettä ja tyyppiä mitataan tutkaamalla, valokuvaamalla ja lasermittauksella. Lumisadetta muun muassa kuvataan 3D kuvauksella ja mikroskoopilla.

Aseman viikkoraportti paljastaa, että eSlediin on kertynyt parissa viikossa noin 150 kilometriä. Tänä aikana ajotila on ollut päällä yli 24 tuntia. Päästöttömyyden ja hiljaisuuden ansiosta eSlediä ei tarvitse sammuttaa mittausten eikä kuorman lastauksen ja purun yhteydessä. Tästä on etua esimerkiksi puhtaan ilmatilan sektorin viiden kilometrin lippulinjojen nostamisessa, jossa lipulle on pysähdyttävä 10 metrin välein.

tiederakennus.jpg

MSF eli liikutettava tiederakennus, jonka tutkimus kohdistuu pääsääntöisesti säähän ja sääilmiöihin.

Lumihiutaleiden_kuvaus .jpg

Lumihiutaleiden kuvaus mikroskoopilla on osana tutkimusta.



Painekammion käytöstä

11.7.2015



GRÖÖNLANTI 11.7.2015

Painekammion avulla vakavasta vuoristotaudista kärsivä ihminen saadaan ikään kuin laskettua takaisin lähemmäksi merenpinnan tasoa nostamalla ilmanpainetta oireiden vähentämiseksi

Huonot olosuhteet jatkuvat ja pohjoistuuli on voimistunut. Kovan tuulen vuoksi mastopelastusharjoitus vaihdetaan Gamow Bag painekammion käyttöön. Painekammion avulla vakavasta vuoristotaudista kärsivä ihminen saadaan ikään kuin laskettua takaisin lähemmäksi merenpinnan tasoa nostamalla ilmanpainetta oireiden vähentämiseksi. Harjoituksessa Clair nostetaan hetkeksi 500 metrin korkeuden ilmanpaineeseen. Laskeminen takaisin aseman ilmanpaineeseen aloitetaan mahdollisimman pian toiminnan ylläpidon ja jatkotoimien läpikäynnin jälkeen. Elimistön sopeutuminen matalaan ilmanpaineeseen kestää noin kaksi viikkoa, mutta takaisin korkeampaan ilmanpaineeseen elimistö palautuu jopa kahdessa tunnissa.

Gamow Bag painekammio.jpg

Tutkimusaseman lääkintämies Luke opettaa tutkimusaseman henkilökunnalle Gamow Bag painekammion käyttöä.



Otsonikerroksen mittauksesta

10.7.2015



GRÖÖNLANTI 10.7.2015

Tavallisten säähavaintopallojen lisäksi asemalta lähetetään kerran viikossa otsonikerrosta mittaava pallo

Perjantai jatkuu edellisten päivien tapaan pohjoistuulisena. Koska pohjoistuulten ennustetaan jatkuvat ensi viikon alkuun, on kiitotietä kunnostettava pohjoistuulesta huolimatta. Tämä keskeyttää kaikki mittaukset puhtaan ilmatilan sektorilla vähintään kahdeksi päiväksi.

Tavallisten säähavaintopallojen lisäksi asemalta lähetetään kerran viikossa otsonikerrosta mittaava pallo. Mittalaitteen pieni pumppu pumppaa ilmaa toisen säiliön nesteeseen, jossa kemiallinen reaktio synnyttä otsonin määrään verrannollisen jännite-eron säiliöiden välille. Pallo nousee säästä riippuen 30–40 kilometrin korkeuteen ennen hajoamista. Otsonin määrä hajoamispisteestä otsonikerroksen ylärajaan arvioidaan erilaisten kaavojen avulla.

Huonon sään vuoksi liikkumista aseman ulkopuolella rajoitetaan eikä eSled pääse suorittamaan testiajoa kiitotielle kuorman kanssa. Lauantaille on suunniteltu ensivasteyksikön harjoitustilanne, jossa eSledin on tarkoitus osallistua loukkaantuneen ihmisen pelastamiseen mastosta.

pumpun testaus.jpg

Ylemmän ilmakehän otsonikerroksen mittalaitteen pumpun testaus. Pumpun tehon oltava rajojen sisällä luotettavan mittauksen takaamiseksi.



Pitoisuuksien mittauksista

9.7.2015



GRÖÖNLANTI 9.7.2015

Pitkään jatkuneissa mittauksissa mitataan eri pitoisuuksien kehitystä ilmakehässä. Samoja mittauksia suoritetaan useissa eri tutkimuslaitoksissa ympäri maailman kattavan kuvan luomiseksi.

Torstai jatkuu keskiviikon tapaan pilvisenä ja pohjoistuulisena, joten aseman toiminta jatkuu eilisen kaltaisesti hiljaisena. Kiitotien valmistelu tulevaa talvea varten on itäpuolella olevia ½, 1 ja 3 mailin näkyvyysmerkkien nostoa vaille valmis. Tehtävää suorittamaan lähtevällä kaksikolla on pohjoistuulten vallitessa kaksi vaihtoehtoa, hiihtäen tai eSlediä käyttäen. eSled palaa lounaan ajaksi latauspisteelleen ja katoaa sen jälkeen pieneksi pisteeksi horisontissa. 16:00 näkyvyysmerkit on saatu nostettua ja päivä on ohi.

Puhtaan ilmakehän sektorilla sijaitsevassa tilapäisessä ilmakehäobservatoriossa suoritetaan useita erilaisia mittauksia. Lähes kaikki mittaukset ovat Yhdysvaltain National Oceanic and Atmospheric Administration (NOAA) rahoituksen ja hallinnan alaisia. Pitkään jatkuneissa mittauksissa mitataan eri pitoisuuksien kehitystä ilmakehässä. Samoja mittauksia suoritetaan useissa eri tutkimuslaitoksissa ympäri maailman kattavan kuvan luomiseksi. Merkittäviä mittauksia ovat muun muassa vuoteen 1995 asti käytetyn ympäristölle haitallisen kylmäaineen (CFC-12) kehityksen ja matalalla olevan otsonin kehitys. Eri mittauksissa mitataan myös eri ilmansaasteita sekä ilmasta että maasta otetuilla näytteillä.

Tilapäinen ilmakehäobservatorio.jpg

Tilapäinen ilmakehäobservatorio

suodattimet.jpg

Puhdasta ilmaa pumpataan viikossa pyörähtävien suodattimien läpi. Suodattimet keräävät partikkeleita suurimmasta pienimpään. Käytetyt suodattimet lähetetään eteenpäin tutkittavaksi.



Edellinen 1 2 3Seuraava

Tekes_logo_sininen.jpg

vipuvoimaaEU.jpg

EU_EAKR_FI_vertical_20mm_rgb.jpg

Lapinliitto_300ppi_CMYK_Vaakuna1.jpg

eSled

Lappiin tulevat turistit ovat erittäin ympäristötietoisia ja arvostavat Lapin luontoa ja sen hiljaisuutta.

Moottorikelkka on yleisin kulkuneuvo jolla matkailijoita viedään luontoon.

Oli luontevaa lähteä kehittämään hiljaista ja päästötöntä ratkaisua talviajoon.

eSled on kehitetty Lapin AMKin Arctic Power -tutkimusryhmässä. Tuote on nyt kaupallistamisvaiheessa.

Yhteistyökumppanit

Lapin Safarit
BRP Finland
Lapin sähköverkkoyhtiöt
Fortum
Green Electronics