tyttokuva_banneri_1920x400px.JPG
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Tradenomi, tietojenkäsittely

Opiskelijoiden kokemuksia tietojenkäsittelyn päiväopinnoista

Digitalisaatio muuttaa maailmaa



Juuso Heikkilä
Opiskelen ensimmäistä vuotta tietojenkäsittelyä Lapin ammattikorkeakoulussa Tornion toimipisteessä. Valmistuin ammattikoulusta datanomiksi vuonna 2013, jonka jälkeen työskentelin ATK-laitteiden parissa myymällä ja huoltamalla niitä. Muutaman työvuoden jälkeen päätin lähteä jatkamaan opiskeluja ja päädyin valitsemaan tietojenkäsittelyn, koska kyseinen ala on kiehtonut minua oikeastaan koko elämäni ajan.

Olen kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta Pudasjärveltä ja ammattikouluopintoni suoritin Oulussa. Opiskelupaikkana Tornio tuntuikin hyvältä vaihtoehdolta, koska se sijaitsee aika lähellä molempia paikkakuntia. Opiskelupaikkakuntana Tornio on monipuolinen ja koulun kautta tarjotut harrastusmahdollisuudet ovat olleet omasta mielestäni riittävät. Tämän myötä vapaa-ajalle on ollut muutakin tekemistä kuin koulutehtävien tekoa. Tornio ei välttämättä ole niitä suurimpia opiskelijakaupunkeja, joissa olen käynyt, mutta juuri tämän takia ryhmäytyminen on ollut todella helppoa ja olen tutustunut uusiin ihmisiin.

Tähän mennessä suoritetut opinnot ovat olleet valtaosin ryhmäprojektipohjaisia. Olemme keskittyneet siihen, kuinka liiketalouden digitalisaatio on muuttanut yritystoimintaa ja tulee jatkossa sitä muuttamaan. Luennot ovat olleet keskimäärin noin parin tunnin mittaisia ja yleensä ne pidetään aina päivän alussa. Loppupäivä on varattu ryhmäprojektien tekemistä varten. Itse olen tykännyt tästä opetustyylistä. Ryhmäprojekteissa työtaakka ei ole laskettu vain yhden ihmisen harteille, ja onhan tehtävien tekeminen hauskempaa porukassa kuin yksin.

Suosittelen tradenomin tietojenkäsittelyopintoja Torniossa, jos olet kiinnostunut tekemään erilaisia projekteja muiden ihmisten kanssa ja haluat tuoda esille omia näkemyksiä siitä, kuinka digitalisaatio sekä laitteet tulevat muuttamaan maailmaa. Lisäksi Torniossa pääset tutustumaan tiiviiseen ja loistavaan opiskelijaporukkaan, eikä aika käy pitkäksi.

- Juuso Heikkilä, tradenomiopiskelija