tyttokuva_banneri_1920x400px.JPG
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Tradenomi, liiketalous

Monimuoto-opinnot sopivat työssäkäyvälle

 

Olen toiminut yrittäjänä eri palvelualoilla, kuten kuljetus-, kaupan- sekä matkailu- ja ravintola-alalla. Työtilanteen muuttuessa erilaiseksi päätin lähteä opiskelemaan työn ohella.Vaihtoehtoina oli tradenomin tai restonomin tutkinto. Tradenomin tutkinto vei pitemmän korren, koska ajattelin, että liiketalouden tietoa on hyvä päivittää ja olin suorittanut muutama vuosi sitten taloushallinnon tutkinnon. Valitsin Lapin ammattikorkeakoulun sillä oli itsestään selvää hyödyntää oman alueen palveluita myös opiskelussa.

Valitsin monimuoto-opinnot, koska työni vuoksi päiväopinnot eivät olisi olleet mahdollisia. Monimuoto-opiskelussa luennot ovat iltaisin netin kautta kuunneltavissa ja niitä on pääasiassa 2-3 kertaa viikossa.  Meillä oli joka vuosi kaksi ns. "oikeaa" koulupäivää luokassa, jotka olivat lukukausien aloituksien yhteydessä. Harjoitustyöt -ja tehtävät olivat joko yksin tai ryhmätöinä tehtäviä. Projekteja meillä ei ollut, kuuluvat käsittääkseni enemmän päiväopiskelijoille. Käytännönharjoituksina meillä on ollut mm. verkkokaupan rakentaminen, erilaisten liikeideoiden suunnittelu rahoituksen tai oman ja ryhmän jäsenten osaamisen kannalta katsottuna sekä tilinpäätökset ja henkilöstöjohtaminen esimerkkiyrityksiä hyödyntäen. Esimerkiksi logistiikan kurssilla tutkimme kahvin kuljetusta "pavusta pannuun". Työharjoittelut jokainen voi suorittaa omaan tahtiinsa opiskelun aikana, mutta monella ainakin perusharjoittelu oli jo suoritettuna. Perusharjoittelun lisäksi on ammatillinen työharjoittelu, näistä harjoittelujaksoista sai yhteensä 30 opintopistettä.

Leena Hiltula opiskelijahaastatteluKUVA.jpg


Monimuoto-opiskelussa opiskelupaikan sijainnilla ei ole merkitystä, kauempaakin opiskelu sujuu hyvin. Meidän kurssillamme oli opiskelijoita ympäri Suomen aina Helsingistä Ivaloon ja Kuhmosta Raaheen. Muutamalla kurssilla oli opiskelijoita ainakin Ruotsista, Irlannista ja USA:sta.

Vaikka päiväopintoja ei olekaan, niin aina opiskelu vie aikaa. Ei kannata ajatella, että sen tekee tuosta vain. Tehtäviä on tasaisesti joka kurssista ja usein ne ovat päällekkäin. Uskon kyllä, että henkilö, joka hakee työn ohessa opiskelemaan, on tämän asian kypsytellyt mielessään jo valmiiksi. Minulla on jo aikuiset lapset, joten se helpotti kovasti ja sain heiltä apuakin omaan opiskeluuni. Mies joskus mainitsi, että olen unohtanut hänet kokonaan olohuoneen sohvalle. Arvostan kovasti niitä, jotka opiskelivat pienten lasten kanssa.

Ensimmäisellä vuosikurssilla aloitettiin opettamalla miten opiskelu yleensä suoritetaan internetin avulla, esimerkiksi mistä löytää erilaiset tiedonhakupalvelut ja kirjastot sekä miten eri tehtävät ja kokeet palautetaan. Tutkintoon liittyvät kurssit aloitettiin myös perusteista. Kursseilla opiskeltiin muun muassa sovellusosaamista, kirjanpitoa, taloushallintoa, viestintää, kirjoittamista, liiketoimintaosaamista, työoikeutta, palkanlaskentaa, henkilöstönhallintaa, kansantaloutta sekä ruotsin ja englannin kieliä. Seuraavilla vuosikursseilla käsiteltiin jo aloitettuja kursseja ja opintoja laajemmin, esimerkiksi budjetointia, yritysten rahoitusta ja verkkokaupan perustamista. Kielten opinnot jatkuvat myös koko ajan. Lisäksi tuli ainakin erilaisia tutkimustyöhön liittyviä kursseja. Vapaavalintaisia kursseja tuli suorittaa yhteensä 15 opintopisteen verran. Vapaavalintaisten kurssien valikoima oli minusta laaja. Viimeisellä vuosikurssilla keskitytään pääasiassa opinnäytetyöhön.

Tradenomina voi työllistyä näin äkkiseltään ajateltuna muun muassa yrittäjäksi, kirjanpitotehtäviin tilitoimistoihin, taloushallintotehtäviin yksityiselle ja julkiselle puolelle, pankki- ja sijoitusalalle, erilaisiin tehtäviin kaupan alalle, erilaisten hankkeiden ja projektien vetäjäksi sekä markkinointi- ja tiedotustehtäviin. Työllistyminen taitaa olla nykyään haasteellista vähän joka alalla, mutta tradenomin tutkinto antaa hyvän pohjan moneen erilaiseen työtehtävään. Monella on nykyään muitakin tutkintoja jo suoritettuna ja tradenomin tutkinto antaa tukea myös näihin aiempiin tutkintoihin. Minulla on tarkoituksena hakeutua saman tien jatkokoulutukseen, sillä tavoitteena on pyrkiä lukemaan ammattiopettajan pätevyyttä. Töitä uskoisin löytäväni Meri-Lapin alueelta.

Palkkaus tradenomilla vaihtelee työtehtävien vaativuudesta ja vastuullisuudesta riippuen. Myös työntekijän ammatillinen osaaminen ja erityistaidot vaikuttavat palkan määrään. Tradenomiliiton tiedotteessa vastavalmistuneiden palkkasuositus vuonna 2016 oli 2500 - 3200 €/kk. Jos tässä "haarukassa" pysytään, niin minusta palkka on aivan kohtuullinen. Todellisuudessa taitaa monen palkka jäädä tuonne alarajalle ja sen allekin. Toivottavasti olen väärässä.

Edellisistä opinnoistani oli kulunut jo aikaa ja aluksi mietitytti, että osaankohan yleensä edes käyttää erilaisia ohjelmia joiden avulla opiskelu suoritetaan. Joskus nettiyhteys katkesi kesken luennon, mutta tämä oli usealla muullakin ongelmana. Luentojen aikana sai teknisiin ongelmiin apua päivystävältä tukihenkilöltä. Työn ohessa opiskelu tuotti usein aikataulujen kanssa pelaamista, mutta loppujen lopuksi aika vähän. Vai tuntuukohan se vain siltä nyt kun oma opiskelu on jo loppusuoralla? Meillä oli kyllä kursseja ajankäytön hallinnasta, varmaan siitäkin taisi olla apua. Jos et aina ehdi luennoille ne voi kuunnella helposti iLincin kautta myöhemmin.
Monimuoto-opiskelussa ryhmätyöt ovat aluksi haastavia. Tehtäviin oli joskus vaikeaa ehtiä mukaan, koska ryhmien jäsenillä oli täysin erilaiset aikataulut ja itsellä takaraivossa tunne "ettei kerkeä tarpeeksi osallistua tehtävään”. Ryhmätöissä oli tärkeintä alussa käydä läpi mitä jokaisen tehtäviin kuuluu. Viestintä ryhmän jäsenten kesken on ehdottoman tärkeää. Kuitenkin koin, että ryhmätöissä oppi myös paljon, sillä toisten opiskelijoiden kokemukset eri asioista opettivat katsomaan monia asioita uudella lailla. Mukavaa oli myös se, että opiskelun mukana tulee paljon uusia tuttavuuksia, vaikka opinnot suoritetaankin nettimaailmassa. Tosin, jos kadulla heistä joku kävelee vastaan, niin ei välttämättä tunnista.

Tradenomin tutkinto oli laajempi kuin aluksi luulin ja se sisälsi laajasti erilaisia kokonaisuuksia, joita voi hyödyntää useallakin alalla. Tutkinto on myös hyvä perusta, jos innostuu opiskelemaan muutakin. Suosittelen ehdottomasti monimuoto-opintoja, jos aikoo opiskella työn ohessa, mutta myös muutenkin.

Kuulokkeet korville, villasukat jalkaan, iso kuppi kahvia viereen ja opiskelu voi alkaa.

Leena Hiltula, monimuoto tradenomiopiskelija

tradenomikoulutus tarjoaa useita uramahdollisuuksia

 

Olen aina ollut kiinnostunut taloudesta, mutta kiinnostus lähteä opiskelemaan alaa syttyi, kun ryhdyin opiskelemaan merkonomiksi. Huomasin ensimmäisen opintovuoteni aikana, että hallitsin asiakokonaisuudet jo oman kiinnostukseni kautta. Päätin hakeutua opiskelemaan ammattikorkeakouluun saadakseni laaja-alaisempaa opetusta alasta.

Haastattelukuva tuomas porkka (liiketalous).jpg

Lapin AMKin valitsin siitä syystä, että se vaikutti minusta sopivimmalta koululta minulle. Suuntautumisvaihtoehdot olivat minulle mielekkäät ja kuulin opetuksen olevan hyvällä tasolla. Alueena Tornio oli minulle sopivin paikka opiskella sen keskeisen sijainnin ansiosta.

- Valintakokeet olivat aineiston pohjalta vastaamista sekä muutama matemaattinen tehtävä. Tehtäviin tuli vastata menemällä nopeaa asiaan ja siten että vastaa selkeästi kysyttyyn kysymykseen. Valmistautuminen kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin lukemalla aluetta läpi ja pyrkimällä ymmärtämään lukemansa, pyrkiä hahmottamaan kokonaisuus ja sen jälkeen yksityiskohdat. Matematiikka tuli minulta selkärangasta lukiossa saadun opetuksen kautta, mutta mikäli kokee olevansa huono matematiikassa, ei todellakaan ole haitaksi perehtyä aiempien kokeiden tehtäviin, Tuomas kertoo.

Tärkeintä valintakokeisiin valmistautumisessa on lukeminen, mielenkiinto sekä halu menestyä. Uutta hakijaa neuvoisin käyttämään aikaa valmistautumiseen. Mitä enemmän aikaa opiskeluun laittaa, sitä enemmän siitä saa irti.

Opintojen aloittaminen oli mukavaa. Koin heti ensimmäisistä päivistä alkaen olevani oikeassa paikassa. Tutustuminen tapahtui tuutorien avustuksella, mutta suurin työ jää itselle. Itse pyrin puhumaan vain mahdollisimman monen ihmisen kanssa ja löytämään uusia kavereita. Alaan ja kouluun tutustuminen tapahtui ensimmäisten koulupäivien aikana erilaisten esittelyjen kautta. Ensimmäisinä päivinä tutustuimme kouluun ja koulutusalaan sekä jakauduimme kahteen ryhmään. Seuraavina päivinä kävimme läpi opintoja tukevat palvelut, koulun käytännöt ja säännökset. Mukavinta opintojen aloittamisessa oli uusiin ihmisiin tutustuminen.

Muutin Tornioon miltein samanlaisesta kaupungista Raahesta. Tornio o rauhallinen paikka missä ei paljon höntyillä. Tekemistä saa olla paljon kehittämässä itse, mutta kyllä ihmiset sitte myös helposti innostuu lähtemään mukaan. Koska olemme pieni kampus, niin yhteistyö muiden alojen kanssa on vahvaa ja kavereita löytyy helposti muilta opintoaloilta. Koulussa taas miltein kaikki opiskelija ja opettajat tuntevat toisensa ja saat ohjeistusta ja apua helposti.  Torniosta on hyvät yhteydet kulkea miltein minne tahansa ja paljon reissuja järjestetäänkin opiskelija yhdistyksen puolesta. Yhteistyö on isossa roolissa, joten paljon erilaisia mahdollisuuksia on tarjolla, jos niistä ottaa kiinni!

- Opiskelu on ollut minulle mielekästä. Välillä tulee jaksoja jolloin on paljon tekemistä, joten arki on toiminnan täytteistä. Opinnot ovat olleet hyvä kokonaisuus ja selkeä kuva alasta ja sen erilaisista mahdollisuuksista on hahmottunut, kertoo Tuomas.

Kurssit ovat olleet liiketalouden perusopintoja. Kansantaloutta jossa perehdytään yhteiskunnallisiin asioihin. Markkinointia jossa perehdytään markkinoinnin perusasioihin. Henkilöstöosaamista missä tutkitaan erilaisia työyhteisön rooleja ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi opiskelemme kieliä ja matematiikkaa soveltaen niitä alaamme sopiviksi. Opiskelut suoritetaan pitkälle kursseina joilta saatua tietoa sovelletaan harjoitusyrityksessä. Ensimmäisen vuoden opinnot on siis sitoutettu osittain Napalaaksoon missä opiskelijat perustavat oman yrityksen ja tekevät kauppaa vastaavien ensimmäisen vuoden opiskelijoiden perustamien yritysten kanssa.

Ensimmäisen vuoden aikana järjestetään opintoihin liittyen kaksi suurempaa tapahtumaa. Messut Torniossa sekä yritystreffit, jossa esitellään oma Napalaakso yritys. Erilaisia tapahtumia on mahdollista päästä järjestämään olemalla aktiivinen opiskelija ja hakeutumalla mukaan opiskelijayhdistykseen.

- Minulle haastavinta opinnossani ovat olleet jotkin yksittäiset aineet, mutta mitään ylitsepääsemätöntä haastetta en ole kohdannut. Mukavinta taas on ollut yhdistystoiminta ja ryhmätyöskentely. Ryhmätehtäviä on paljon ja kun ryhmässä toimimisessa pääsee kunnolla jyvälle, on oppiminen helppoa ja mielekästä, kertoo Tuomas.

Lapin AMK omaa hyvän yhteishengen ja tarjoaa vakaan ympäristön opiskella. Oppimista tuetaan ja apua saa aina kun sitä pyytää. Lapin AMK tarjoaa hyvät suuntautumis- ja etenemismahdollisuudet opiskelijalle! Opinnot antavat hyvät valmiudet toimia vaihtelevissa tehtävissä. Uramahdollisuuksia on todella useita ja on henkilöstä itsestä kiinni mitä haluaa tehdä ammatikseen koulutuksen saatuaan.  

Tuomas Porkka, tradenomiopiskelija

Viestinnän harjoittelijat suosittelevat tradenomiopintoja

Miia & Jani.jpgOlemme kolmannen vuoden tradenomiopiskelijoita ja olemme molemmat käyneet merkonomikoulutuksen ennen Lapin AMKiin tuloa, joten tradenomiopinnot olivat luonteva jatkumo opiskelulle.

- Aloitin opintoni kuitenkin ensin kotipaikkakunnallani Lappeenrannassa, mutta suuntautumisvaihtoehto siellä ei kuitenkaan miellyttänyt ja opiskelu motivaatio alkoi laskea. Tämän vuoksi parempia vaihtoehtoja etsiessäni, päädyin lopulta jatkamaan opintojani Lapin AMKiin, sillä Rovaniemi oli suhteellisen samankokoinen kaupunki kuin Lappeenranta ja muutenkin pieni etäisyys kotiseudulle tuntui kivalta vaihtelulta. Jatkoin opintojani Rovaniemellä suoraan toiselta luokalta, jolla Miiakin jo oli vuoden opintojen jälkeen, kertoo Jani.

- Minä puolestani olen alun perin kotoisin Kemijärveltä, mutta olen muuttanut Rovaniemelle jo pikku tyttönä, joten enköhän voi itseni luokitella jo ihan rovaniemeläiseksi. Itse kävin tosiaan ammattikoulun täällä Rovaniemellä ja pääsin heti sen jälkeen jatkamaan alan opintoja tänne Lapin AMKiin.

Suuntautumisvaihtoehtoina täällä Rovaniemen kampuksella on markkinointi ja taloushallinto, joista molemmat päädyimme valitsemaan markkinoinnin. Tällä hetkellä suoritamme molemmat opintoihin kuuluvaa syventävää harjoittelua Lapin AMKin viestintäpalveluissa ja opinnot alkavat muutenkin olemaan jo loppusuoralla.

Opinnot ovat paljolti koostuneet erinäisistä ryhmätöistä sekä projekteista. Tenttejä meillä on ollut melko vähän. Mielestämme tämä on ollut hyvä asia, sillä pidämme molemmat enemmän porukassa työskentelystä kuin itsenäisestä pänttäämisestä. Suurena plussana opinnoissa on ollut joustavuus, sillä opintoja on saanut pitkälti suunnitella ja toteuttaa haluamallaan tavalla. Tämä on mahdollistanut muun muassa opintojen suorittamisen nopeammalla aikataululla.

- Itse olen nopeuttanut valmistumistani puolella vuodella, eli valmistun tradenomiksi jo tulevana kesänä kolmen vuoden opintojen jälkeen. Jo ensimmäisenä vuonna aloin käymään toisen vuosikurssin opintoja, sillä osan ensimmäisen vuoden opinnoista sain hyväksi luettua merkonomi taustani ansiosta. Ja en halunnut, että lukujärjestykseen jää ”turhaa luppoaikaa”, kertoo Miia.

Tradenomikoulutus on todella laaja-alainen ja se antaa hyvät valmiudet työskennellä useissa eri tehtävissä. Tradenomina voi työskennellä muun muassa erilaisissa alan asiantuntija- ja johtotehtävissä tai vaikka itsenäisenä yrittäjänä.

- Itse haluaisin valmistumiseni jälkeen työllistyä johonkin kaupan-alan vastuu- tai asiantuntijatehtäviin, myös mahdolliset jatko-opinnot voivat olla vielä joskus ajankohtaisia, kertoo Jani.

- Omien urasuunnitelmien suhteen olen hyvin avoin, sillä en sen tarkemmin vielä tiedä mitä haluaisin valmistumisen jälkeen tehdä, jatko-opiskelutkin ovat olleet mielessä. Lappiin aioin kuitenkin ehdottomasti jäädä ja haaveena olisi jopa oman yrityksen perustaminen jossain vaiheessa, kertoo Miia.

Suosittelisimme tradenomiopintoja myös muille alan monipuolisuuden vuoksi, sillä koulutus antaa erittäin hyvän pohjan tulevalle työelämälle. Koulutuksen jälkeen on myös hyvät mahdollisuudet jatkaa opintojaan ylempiin tutkintoihin kuten esimerkiksi maisteriopintoihin tai YAMKiin. Liike-elämätaidot ovat kehittyneet opintojen aikana ja myöskin verkostoituminen opintojen aikana on ollut mahdollista alan yritysten kanssa.

- Varsinkin nyt harjoittelun aikana on ollut mahtavaa huomata kuinka kursseilla teoriassa opittuja asioita on ollut mahdollisuus hyödyntää käytännössä ja samalla päässyt myös kehittämään omaa ammattitaitoa. Itse olen harjoittelussa oppinut valtavasti uusia asioita ja päässyt toteuttamaan itseäni, joka on osaltaan myös vahvistanut tunnetta että olen oikealla alalla ja tätä haluan tehdä työkseni, kertoo Miia.

Olen kokenut, että Rovaniemi on mukava ja opiskelijaystävällinen kaupunki. Välimatkat ovat oppilaitosten ja keskustan välillä sen verran lyhyet, että pyörä riittää kulkuvälineeksi vallan mainiosti. Lisäksi asuntojen vuokrat ovat täällä kohtuulliset ja kaikki tarvittavat palvelutkin löytyvät melko läheltä, kertoo Jani.

- Miia Salminen & Jani Timperi, tradenomiopiskelijat

Opinnot mahdollistavat moneen eri liiketoimintaan

haastattelukuva_Antti Ruhkala Taneli Vaarala.JPG

Antti ja Taneli opiskelevat kolmatta vuotta Rovaniemellä tradenomeiksi ja suuntautuvat molemmat taloushallintoon. Antille liiketalouden koulutusohjelma oli luonteva valinta. Suvussa on paljon talousalan ammattilaisia, ja se oli myös ainoa ala mikä tuntui heti omalta. Tanelillakin kaupanala kiinnosti ja liiketalous oli vaihtoehdoista mielenkiintoisin. Kummatkin arvioivat alkavansa mahdollisesti yrittäjiksi tulevaisuudessa. Koulutuksesta saisi hyvän pohjan monen alan yrittäjyyttä varten. Ajankohtaisia suunnitelmat eivät kuitenkaan vielä ole.

Molemmat ovat tulleet Rovaniemelle vähän etelämpää, Antti Ylivieskasta ja Taneli Kajaanista. ”Halusin vaihtaa maisemaa kaupungista, jossa olen suurimman osan elämästäni asunut. Rovaniemi tuntui passelilta paikalta ja olin kuullut siitä vain positiivista juttua. Ensivisiitilläni täällä oli 25 astetta lämmintä”, kertoo Antti. Lyhyt matka Lappiin, hyvät harrastusmahdollisuudet, kauniit lenkkimaisemat ja idyllisyys pienessä kaupungissa saavat kummaltakin kiitosta. Rantavitikan kampus on viihtyisä tiloiltaan. Jos vielä RoKi olisi SM-liigassa, tämä olisi täydellinen paikka!

Liiketalouden opiskelijoille on Rovaniemellä monipuolinen kurssitarjonta. Itsenäistä opiskelua on paljon ja monet kurssit voi suorittaa esseillä tai ryhmätöillä. ”Porukassa tekeminen on piristävää ja aktivoi tekemään enemmän töitä kuin kotona istuminen ja tavalliset luentomuistiinpanot. Ryhmätöissä jää asiat enemmän mieleenkin ja käytännön oppiminen on helpompaa. Jos saa tehdä itse, niin oppi jää paremmin muistiin. Harvoille kursseille on ollut läsnäolopakkoa, kuten kieliin yleensä on. Jos tuntuu että oppii paremmin kotona, voi tehdä tehtävät kotona" kertoo Taneli.

Aluksi molemmat pitivät tentittömistä kursseista, mutta nyt mielekkäimpiä on juuri tenttikurssit, joihin kuuluu tunneilla tehtäviä töitä. Vaikka paikalla ei ole pakko olla, on tehtävät saatava valmiiksi. Taloushallinnon puolella kannattaa muutenkin olla luennoilla paikalla, sillä matemaattisia katelaskelmia ei kovin helposti itsenäisesti opiskella. ”Taloushallinnon kursseilla saa todella vahvistaa matikkapäätään. Matemaattisia kursseja ja laskelmia olisin toivonut jopa nykyistä enemmän”, arvioi Antti.

Ammattikorkeakoulu on hyvä vaihtoehto kauppakorkeakouluun, ja meillä on täällä enemmän käytännön oppimista; esimerkkeinä vuosittaiset Innomaratonit ja K-diilit. K-diilissä näki kenttätasolla miten työt toimivat käytännössä, ja sai tuntea onnistumisen iloa kun itse järjestetty teemapäivä teki enemmän rahaa kuin aikaisempina vuosina. Myös projektioppiminen on ollut monipuolista ja niistä on saanut opintopisteitä. Paljon on valinnanvaraa mihin kaikkiin voi mennä mukaan. Olemme olleet mukana Kemijoki Oy:n sijoitusprojektissa ja pääsimme sitä kautta tutustumaan sijoitusrahastomaailmaan. Opiskelijoilla oli mahdollisuus vaikuttaa, mutta lähinnä olimme tarkkailuapuna. Jos huomasimme hyviä teorioita tai maailman tapahtumia, saimme käyttää niitä hyväksi. Esimerkiksi Krimin kriisi vaikutti Itä-Euroopan rahastoihin, joista monet menivät tappiolle.

Mitään kursseja tai aiheita ei ole ollut liikaa. Englantia ja kansainvälistymistä saisi olla enemmän, mutta jokaisen on mahdollista ottaa vapaasti valittavia kursseja englanninkielisestä koulutusohjelmasta. Täällä kurssitarjottimelta saa hyvän peruspohjan kaupan alan eri työtehtäviin. Tradenomiopinnoissa sivutaan kaikkea mahdollista sopivasti, mutta ei liian haasteellisesti. Lisäksi voi suuntautua taloushallintoon tai markkinointiin ja myyntiin tai aikuispuolella oikeustradenomiksi. Torniossa liiketalouden puolella voi suuntautua yrityspuolelle tai logistiikkaan. Liiketalouden puolelta on myös helppo lähteä vaihtoon ympäri maailmaa, esimerkiksi Erasmus-ohjelman kautta. ”Kävin itse Hollannin Alkmaarissa vaihdossa ja mahtava reissu oli”, Antti kertoo.

Kumpaakin kiinnostaa valmistumisen jälkeen pankkiala. Antti pitää myös kirjanpitoa mahdollisena vaihtoehtona. Taneli voisi alkaa kauppiaaksi ja haluaisikin ensisijaisesti kaupanalalle. Tanelilla on myös muitakin suunnitelmia. ”Logistiikkapuolelle voisin hakea harjoitteluun ja hakeutua valmistumisen jälkeen vaikka töihin. Kaikkeen on teoreettiset valmiudet ja harjoittelut voi tehdä todella laaja-alaisissa paikoissa. Silloin saa hyvää työelämän tietoa ja oppimista käytännössä."

Antti ja Taneli suosittelevat liiketalouden opintoihin hakeutumista, jos kaupallinen ala kiinnostaa tai on aikeissa joskus aloittaa yritystoiminnan. Tradenomiopinnot valmistavat mihin tahansa liiketoimintaan, ja ne voivat olla vaihtoehto tai ponnahduslauta myös kauppakorkeaan. Opintojen jälkeen voi lähteä suorittamaan vaikka maisterin tai ylemmän amk-tutkinnon, kun työkokemusta on kertynyt alalta vaadittava määrä.

-Taneli Vaarala ja Antti Ruhkala, taloushallinnon opiskelijat

Tehtäviä tehdään paljon käytännöntasolla

 haastattelukuva_Maarit Tolppanen.jpgInnostus lähteä opiskelemaan liiketaloutta tuli välivuoteni työpaikasta. Olin lukion jälkeen töissä hallinnon assistenttina Sodankylässä kaivosyhtiöllä. Työ oli ihan mahtavaa eikä yksikään päivä ollut samanlainen. Halusin heti seuraavaksi vuodeksi hakea opiskelemaan alalle, jotta voisin tehdä samankaltaisia töitä tulevaisuudessakin. Tulin Rovaniemelle, koska täällä oli ennestään sukulaisia ja kavereita, etelämmäksi ei ollut tarvetta lähteä. Tutut ympäristöt ja kämppä ihan läheltä uimahallia oli parempaa kuin olisin osannut toivoa! Siskoni on kämppikseni, joten suuntaamme harrastuksiin usein yhdessä. Täällä voi tehdä vaikka mitä.


Nyt toisena vuonna olen saanut jo tehtyä markkinoinnin suuntaavia opintoja. Ensimmäisenä vuonna oli paljon peruskursseja kuten matematiikkaa ja kirjanpitoa. Pidin paljon sellaisista kursseista, joissa suoritukset sai tehdä tehtävillä ja esseillä ilman tenttiä. Viestinnän ja globaalin talouden kurssit olivat suosikkejani. Meillä kuului opiskeluun Problem Based Learning-tutoriaalit (PBL), joissa ryhmälle annettiin ongelma ja viikko aikaa sen ratkaisuun. Tutoriaaleissa oli oikeasti haastavia tehtäviä ja niitä oli hauska väkertää muiden erilaisten tehtävien vastapainoksi.

Normaalisti en ole ryhmätöiden fani, mutta mieleeni on jäänyt teemapäivän ideointi ja järjestäminen Eteläkeskuksen K-Supermarketissa viime syksynä. Sain olla tapahtuman projektipäällikkönä. Opiskelutiimissä saimme aikaan hienot välimerelliset karnevaalit ja tarjoilimme asiakkaille muun muassa alkoholitonta sangriaa sisääntuloporteilla. Asiakkaat kehuivat, että harvoin tarjoillaan tervetuliaismaljoja ruokakaupassa! Meillä tutkintoon kuuluu myös itse valittavia projektiopintoja. Suoritin omani konferenssiavustajana. Marraskuussa 2013 olin viikon Levillä kaivos- ja malminetsintä konferenssissa. Majoituin muun projektiporukan kanssa hienossa chaletissa ja teimme 13 tuntista päivää. Hyvät fiilikset ja muistot jäivät!

Tätä vuotta aloitellessa minusta tuntui, että opiskelutempo on minulle liian hidasta. Monilla kursseilla on paljon itseopiskelua, joten luentoja on vähän ja jää aikaa myös muulle tekemiselle. Olen ottanutkin paljon verkkokursseja, sekä yhteisiä opintoja aikuispuolelta. Kaikki kurssit on ollut helppo lisätä omaan opintosuoritteeseen joustavasti, kun on ollut itse perillä mitä kursseja tutkintoon tarvitsee ja missä järjestyksessä niitä pitää käydä. Tuutorit ja opettajat ovat olleet auttavaisia, mikäli olen tarvinnut kysymyksiini vastauksia ja apua kurssien suunnittelussa.

Liiketalous on tosi laaja-alaista. Opinnot tarjoavat ainakin pohjaa kaikenlaiselle yrittämiselle. Tietenkin jos siistit sisätyöt kiinnostavat, on liiketalous varma valinta. Erilaiset caset yritysten kanssa ovat oikeita tehtäviä työelämästä. Teoriaa meillä on sen verran, että tehtävistä suoriudutaan. Täällä tehdään paljon enemmän käytännössä kuin esimerkiksi yliopiston puolella. Oppiminen on helpompaa itse tekemällä ja kokeilemalla, kuin kirjaa lukemalla ja tenttimällä. Kaikki opiskelu on käytännönläheistä ja työelämään suuntaavaa.

 -Maarit Tolppanen, markkinoinnin ja myynnin opiskelija

Tornio opiskelupaikkakuntana oli positiivinen yllätys

Tornio_opiskelijat.JPGTornion liiketalouden ensimmäisen vuoden tradenomiopiskelijat kokoontuivat yhdessä miettimään hakeutumistaan liiketalouden opintoihin, Torniota opiskelupaikkana sekä sitä mitä työelämä tarjoaa tradenomiksi valmistuneelle. 

Pohdintaan osallistuivat Kimmo Sarja Haapavedeltä, Vesa Lämsä Kuusamosta, Veikko Marttila Ivalosta, Petra Heikkinen Oulusta sekä Saana Nousiainen Pellosta.

Syyt liiketalouden opintojen pariin hakeutumisessa olivat kaikilla selkeät: yritysmaailma, kiinnostus yrittäjyyteen, kansainvälisyys sekä myynti ja markkinointi kiinnostivat hakuvaiheessa. 

- Yritysmaailma kiinnostaa ja liiketalouden opinnot antavat edellytykset moneen eri tehtäviin työelämässä, ja esimerkiksi esimiestehtäviin koulutus tuntuu antavan hyvät valmiudet, toteaa Kimmo Sarja.

- Liiketalouden koulutus on hyvä kaupallinen koulutus, joka mahdollistaa valmistumisen jälkeen laajat työmarkkinat. Ammattikorkeakouluopinnoissa on sopivassa suhteessa teoriaa sekä käytäntöä ja eri projektien ja ryhmätöiden kautta oppii ottamaan itse vastuuta omasta oppimisesta ja toimimaan tiimeissä, sillä juuri näitä asioitahan tarvitaan työelämässä, opiskelukaverit täydentävät.

Mielenkiintoisimmiksi ja mielekkäimmiksi opiskelijat mainitsevat juuri käytännön projektit, joita opinnoissa tehdään. Esimerkiksi Napalaakso-projekti käynnistyi heti ensimmäisen vuoden syksyllä. Napalaakso projektissa opiskelijat ovat pyörittäneet yritystoimintaa käyden kauppaa virtuaalisesti rovaniemeläisten, tamperelaisten ja kuopiolaisten tiimiyritysten kanssa. Opiskelijat ovat tehneet yritykselle liiketoimintasuunnitelman ja perustaneet oman osakeyhtiömuotoisen yrityksen.  Opiskelijayrityksellä on alueelta ns. mentoriyritys, joka on samalta toimialalta kuin opiskelijayritys, joten opiskelijat ovat saaneet tietoa käytännön yritystoiminnasta suoraan yritykseltä.

 Opiskelijat kertovat yllättyneensä positiivisesti siitä kuinka hyvin jo opintojen alkuvaiheessa opiskelu tehdään mielenkiintoiseksi ja haastavaksi sekä samalla työelämäläheiseksi.

- Ennen hakeutumista liiketalouden opintoihin emme tienneet, kuinka paljon työelämä on opinnoissa mukana, toteavat opiskelijat.

- Käytännön tekeminen projektien kautta, mukavat ja asiantuntevat opettajat, hyvä ryhmähenki, opiskelun kautta tulleet ystävät ja monipuoliset suuntautumisvaihtoehdot opinnoissa ovat mukavinta, kuvailevat opiskelijat. Myös se, että opiskelijat voivat verkostoitua eri koulutuksien kesken ja eri koulutusalojen välinen yhteistyö on ollut positiivinen lisä.

- Opintojen aikana on mahdollisuus verkostoitumiseen eri tavoin, esimerkiksi itse olen opiskelijayhdistyksen tapahtumavastaavana, jota kautta olen tiiviisti opiskelijatoiminnassa mukana, kuvailee Petra Heikkinen.

Urahaaveet ovat laajat.

- Oman yrityksen perustaminen on kiinnostavin vaihtoehto, tosin valmistumisen jälkeen myös myynti- ja markkinointitehtäviin suuntautuminen kiinnostaa, myös esimerkiksi päivittäistavarakaupan esimies tai myöhemmin vaikkapa kauppiasura ovat haaveena, kuvailee Veikko Marttila.

Oman yrityksen perustaminen on mielessä myös muilla. Sijoitusneuvoja tai pankkiala kiinnostavat ja logistiikan puolelta esimerkiksi maahantuontitehtävät. Myös esimiestehtävät vaatealalla nousevat esiin. Esimiestehtävät sekä ihmisten parissa työskentely ovat opiskelijoiden haaveena.

Torniota opiskelukaupunkina kuvaillaan mukavaksi kaupungiksi, joka on yllättänyt muualta tulleet opiskelijat positiivisesti.

- Tornio sympaattinen kaupunki, koulu mukava, opettajat ovat läsnä ja aina voi kysyä heiltä neuvoa. Hyvä yhteistyö opettajien ja opiskelijoiden ja muiden koulutuksien kesken on ollut positiivista, kuvailee Vesa Lämsä. Mukava paikka olla, elää ja opiskella, kuvailevat opiskelijat.

Lapin ammattikorkeakoulussa liiketaloutta voi opiskella sekä Torniossa että Rovaniemellä, toteutustapoina ovat päivä- ja monimuoto-opinnot. Torniossa liiketaloutta voi opiskella päiväopintoina, joissa on mahdollista suuntautua kansainväliseen myyntiin ja markkinointiin sekä yritystoimintaan. Yritystoiminnan suuntautumisvaihtoehdon oppimisympäristönä on Liikeakatemia, jossa opiskelijat perustavat oman tiimiyrityksen, jonka kautta suoritetaan opintoja läpi opiskeluajan ja opiskellaan yrittäjämäisesti. Torniossa voi opiskella myös monimuoto-opinnoissa liiketaloustradenomiksi tai IT-tradenomiksi eli tietojenkäsittelyn tradenomiksi. Rovaniemellä monimuoto-opinnot suuntautuvat oikeustradenomiopintoihin sekä päiväopinnoissa myyntiin ja markkinointiin sekä yritystoimintaan. Tradenomiopinnot kestävät 3,5 vuotta. Monimuoto-opinnot mahdollistavat joustavasti työn ohessa ja asuinpaikasta riippumatta opiskelun.

Tornio_opiskelijat_3.JPG

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Juttuun liittyvät kuvat: Juho Nevalainen, kuvataiteen opiskelija

 

Opiskelua verkossa ja oman ammattitaidon kehittämistä

Hakeuduin opiskelemaan liiketaloutta Lapin ammattikorkeakouluun, koska minulla on työkokemusta useammalta vuodelta, mutta koulutus opistoasteelta. Halusin edetä työelämässä ja etsiä haasteellisempia työtehtäviä. Olin miettinyt opintojen aloittamista jo muutaman vuoden, sillä lasten kasvaessa isommiksi, halusin opiskella lisää. Vuoden 2012 keväällä missasin yhteishaun, mutta seuraavana keväänä olin valveilla, hain ja pääsinKatja Pulkkinen webbi.jpgkouluun. Miksi juuri tradenomiksi, tradenomin opinnot tuntuivat parhaiten tukevan suunnitelmiani työelämässä etenemisessä.

Opintojen sisältö on laaja ja antaa hyvät valmiudet työelämään. Vapaavalintaisia aineita voi valita omien kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti. Opiskelumme on paljolti verkossa tapahtuvaa ja itsenäistä. Joka toinen viikko, ja tänä keväänä lähes joka viikko meillä on iltaisin etäluentoja kaksi tai kolme kertaa viikossa iLincin kautta, luennot kestävät kolme tuntia kerrallaan. Lähipäivät luovat ryhmähenkeä ja antavat tsemppiä opintoihin. 

Suurin osa annetuista tehtävistä tehdään ryhmissä. Meille on muodostunut oma ”sodankyläläisten” ryhmä. Tapaamme oman ryhmämme kanssa noin kerran kahdessa viikossa, suunnittelemme ja riippuen tehtävänannosta, teemme tehtävät yhdessä, tai sitten jokainen tekee itsenäisesti oman osa-alueensa ja kokoamme työn yhdeksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Joissakin aineissa ei opetuskanavalla ole väliä, mutta joissakin, kuten kirjanpidon tietojärjestelmän opettelussa on lähiopetus ehdoton. Luentoja on mukava kuunnella kotisohvalla: ei tarvitse kiirehtiä luennolle, riittää kun avaat tietokoneen ja laitat luurit päähän. Opinnoissa oikeastaan kaikki on mielekästä ja opinnot antavat hyvät valmiudet työelämän vaihtuviin haasteisiin ja kasvattavat omaa osaamista sekä ymmärrystä.

Minusta on valtavan hienoa, että näin aikuisiällä on mahdollista opiskella monimuotoisesti ja opinnot ovat maksuttomat. Etäluennot on mahdollista kuunnella myös jälkikäteen, mikä mahdollistaa opintojen ja muun elämän yhdistämisen. Opiskelu aikuisena on helpompaa kuin nuorena. Käytännössä asiat ovat jo tuttuja, opinnoissa sovellamme käytännön teoriaan. Ilman työkokemusta opeteltaisiin teoria ennen käytäntöä, ja työelämässä sovellettaisiin teoria käytäntöön.

Itselläni on jo työpaikka mutta uskon, että työmarkkinoilla arvostetaan työntekijän halua kehittää itseään. Omaehtoiset opinnot ovat varmasti vain positiivinen asia työtä haettaessa. Tradenomille on monenlaisia vaihtoehtoja työllistyä suuntautumisvaihtoehdosta huolimatta. Moniin työpaikkoihin vaaditaan tänä päivänä korkeakoulututkinto.

Koulutus avaa tietenkin aina uusia ovia. Tänä päivänä ei enää olla samassa työpaikassa, siinä ensimmäisessä eläkeikään saakka. Työpaikat vaihtuvat, ja työpaikolle etsitään enenemissä määrin muutosmyönteisiä moniosaajia. Itselläni on toiveissa jatkaa opintoja valmistumisen jälkeenkin.

- Liiketalouden tradenomiopiskelija (monimuoto-opinnot), Katja Pulkkinen

 

Opinnot ovat avanneet uusia ovia

Hakeuduin tradenomiopintoihin, sillä minulla on vuosien kokemus myynnin ja markkinoinnin tehtävistä, ja viimeiset 10 vuotta olen ollut tulosvastuullisessa esimiesasemassa, mutta tutkinto ja laajempi näkökulma yrityksen liiketoimintaan puuttuivat. Myös eteneminen uralla enää ylemmäs on vaikeaa ilman tutkintoa ja laajempaa osaamista/ymmärrystä liiketaloudesta. Koska opintoja oli mahdollista suorittaa töiden ohella, mahdollisti tämä opintoihin hakeutumisen vaikka työ ja perhe vaativatkin paljon aikaa.

Lähdin opiskelemaan Tornioon, sillä Tornio oli lähin kaupunki, jonne opiskelemaan saattoi hakea ilman toisen asteen tutkintoa, harkinnanvaraisella päätöksellä vain suorittamalla pääsykokeen. Olen saanut yhdistettyä kursseja kolmen eri ryhmän opinnoista, joten lukujärjestykseni on hyvä ja mielenkiintoinen. Tornion 2014 aloittaneen ryhmän kanssa olen suorittanut aivan perusopintoja mm. kielistä (suomi, ruotsi, englanti), tiedonhankinnasta ja projektityöskentelemisestä, Rovaniemen 2014 aloittaneen taloushallintoon suuntautuvan ryhmän kanssa olen suorittanut sen taloushallinnon perusjaksot (juridiikka, kirjanpidon perusteet, markkinointi) ja Tornion 2013 aloittaneen taloushallinnon ryhmän kanssa olen päässyt jo kiinni syventäviin talouden kursseihin (kustannushallinta, budjetointi, investoinnit jne.).

Verkkoluentoja on vaihtelevasti maanantaista torstaihin klo 17.00-20.45 ja osa opettajista (etenkin matematiikassa) antaa kotitehtäviä, joita harjoitellaan seuraavan viikon tuntiin mennessä. Isoja ryhmätöitä oli ensimmäisinä kuukausina enemmän, mutta syventävissä opinnoissa tehdään enemmän yksilötehtäviä. Ryhmätöiden haasteet ovat aikataulujen yhteensovittaminen sekä ryhmädynamiikan toimiminen. On hyvää vaihtelua päästä välillä tekemään nopeampia ”kotiläksyjä” kuin myös isompia tutkimuksia ja esityksiä.

Taloushallinto on jo itsessään mielenkiintoista, ja erittäin ajankohtaista nykyisessä maailmantilanteessa. Se on avannut itselleni ihan uusia mielenkiintoisia ovia ympärilläni tapahtuviin asioihin ja ilmiöihin. Opintojen hyvä puolena on vapaus luoda itse omat aikataulunsa ja lukujärjestyksensä, ja on loistavaa, että luennot voi jälkikäteen kuunnella myös tallenteena jos on estynyt osallistumasta luennolle. Opiskelukavereiden tietotaito, into ja motivaatio on innostaa opiskelemaan. Lisäksi se, että voi ottaa omasta työstä opintovapaata ja suorittaa opiskeluja nopeammalla tahdilla, ilman että tulotaso putoaa liikaa, on todellista plussaa. Oma tavoitteeni on nopeuttaa valmistumista vuodella (normaalisti 3,5 vuotta), jotta pääsen nopeammin takaisin ”tositoimiin”.

Näen työllistymisen hyvin todennäköisenä, jos hoitaa hommansa hyvin ja omistautumisella. Pelkkä paperi ei riitä, mutta se antaa hyvän tuen omalle tekemiselle. Opiskelu on osoittanut ainakin omalle työnantajalleni, etten halua jämähtää paikalleni ja olen valmis uhraamaan aikaa ja vaivaa ollakseni hyvä siinä mitä teen ja haluan tulevaisuudessa tehdä. En ole koskaan uskonut siihen että ”asiat tapahtuvat” tai että tilaisuuksia tultaisiin tarjoamaan. Uskon, että itse voimme luoda omat mahdollisuutemme.

- Liiketalouden tradenomiopiskelija (monimuoto-opinnot), Anna-Maria Vesterinen