tyttokuva_banneri_1920x400px.JPG
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Fysioterapeutti, fysioterapia

Tapahtumien järjestäminen osana opiskelua

Valitsin alakseni fysioterapian, sillä isäni on kuntoutusalan ammattilainen ja lapsuudesta on jäänyt mukavia mielikuvia isästä työpaikalla collegeasu päällä terapiaan lähdössä. Päätös lähteä opiskelemaan fysioterapiaa oli kuitenkin ihan oma. Olen kotoisin Posiolta, joten Rovaniemelle tuttuun kaupunkiin oli helppo muuttaa. Olen asunut myös Oulussa, mutta Rovaniemi oli rennompi vaihtoehto. Liikuntamahdollisuudet ovat täällä rajattomat ja opiskelijoille tulee usein ilmoituksia uusista lajeista, joita voi tulla kokeilemaan. Ounasvaaran läheisyys on mahtavaa, ei monella kaupungilla ole sellaista paikkaa keskustassa. Liikuntaharrastuksien kautta olen saanut paljon hyviä kavereita.

Opinnot etenevät teoriasta käytäntöön. Ensimmäisenä vuonna oli paljon teoriaa, josta pikku hiljaa siirryttiin seuraavana vuonna käytännön harjoituksiin kuten hierontaan, manuaaliseen terapiaan ja kuntosaliohjaukseen.haastattelukuva_Severi Varanka.JPGTentteihinkin materiaalia saa oikeista käytännön harjoituksista, jotka sitten vain kirjoitetaan paperille. Esimerkiksi ergonomiasta teimme harjoituksia, joista oli kirjallinen tentti. Opintoihin kuuluu myös käytännönläheinen teoriaopiskelu Problem Based Learningin (PBL), eli ongelmaperusteinen oppiminen. Tiedonhaullisessa tehtävässä ryhmä saa tehdä tutkimuksen tietystä ongelmasta, esimerkiksi selän liikkuvuudesta, ja lopuksi tuotokset kootaan ja ratkaistaan yhdessä ongelma. PBL sopii opiskeluuni hyvin ja se on sopivan haastavaa. Siinä oppii miten paljon fysioterapeutilla on työkaluja ihmisen auttamiseen ja toimintakyvyn ylläpitämiseen.

Harjoittelu on tietenkin tärkeä osa tutkintoa. Ensimmäisenä vuonna oli muutaman viikon seurantajakso ja kolmantena vuonna odottaa kaksi pitkää harjoittelua. Pyrkimyksenä olisi löytää harjoittelupaikka, josta voisi siirtyä työelämään. Mahdollisuuksia valmistuneelle olisi perustaa oma yritys tai mennä vaikka sairaalaan, kuntoutuskeskukseen tai kylpylään. Opintoihin kuuluu myös projekteja ja muita isoja töitä. Olemme järjestäneet muun muassa ulkoilutapahtuman erityislapsille ja olen parhaillaan mukana poronhoitajien työhyvinvointi projektissa, joka toteutetaan osittain Levin ja Oulun kylpyläympäristöissä.

Parhaiten on jäänyt mieleen viime keväältä isompi opintokokonaisuus, jossa vapaasti valitusta aiheesta sai tehdä työn, ja esitellä sen opintojakson päättävässä seminaarissa. Mielenkiinto on pysynyt yllä kun on saanut kokoajan kehittää itseään ja olla ajanhermoilla. Opiskelu on niin lähellä oikeaa työskentelyä, että tietää mitä voi tulevaisuudelta odottaa. Alusta asti tehdään töitä ihmisten kanssa ja tämän kautta oppii empatiaa ja sosiaalisuutta.

- Severi Varanko, fysioterapian opiskelija

 

Urheilutausta kannusti fysioterapeutin opintoihin

Hakeuduin opintoihin, koska oma urheilutausta kannusti lähtemään fysioterapeuttiopintoihin. Minua kiinnosti esimerkiksi urheilijoiden kuntouttaminen, eli millä tavoin urheilija kuntoutuu parhaiten vammojen tultua. Opiskelin ammattikorkeakoulussa aikaisemmin hierontaa aikuiskoulutuksena. Hieronnan opiskeluiden mielekkyys ja kiinnostus vahvisti haluja päästä opiskelemaan fysioterapiaa.

Hakeuduin Lapin AMKiin, koska oFysioterapeutti Harri Karvonen.jpglin kuullut hyvää palautetta Lapin AMKin fysioterapian koulutuksesta. Kavereita minulla oli valmiiksi Rovaniemellä, joten sen takia tänne oli helppo muuttaa. Kävin myös armeijan Rovaniemellä, joten ympäristö oli tuttu. Lisäksi Rovaniemellä on hyvät mahdollisuudet harrastaa mitä vain liikuntaa ja täällä liikunnan harrastamiseen puitteet on kunnossa. 

Ensimmäisenä vuotena meillä oli kielistä perusteet (ruotsi ja englanti) sekä anatomian perusteet. Teoria on lähtenyt perusteista ja syvenee kokoajan mitä pidemmälle opiskeluissa mennään. Projektiopintoja tehdään opiskeluiden aikana. Projekteista esimerkkinä on tapahtuma, joka järjestettiin erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa viime keväänä 2014. Tapahtuma oli ulkoilupäivä ja ohjelmaan kuului makkaranpaistoja laavulla, kävelyä jäällä ja erilaisia leikkejä. Päivän ohjelman opiskelijat suunnittelivat itse ryhmissä. Myös liikuntatunteja on pidetty erityistä tukea tarvitseville lapsille. Ensimmäisenä vuotena oli myös viikon harjoittelu vuodeosastolla. Toisena vuotena oli käytännön harjoittelua opiskelijoiden kanssa aiheista mobilisointi, nivelliikkuvuus ja lihasvoiman testaaminen. Kolmanteen vuotena on opinnäytetyön tekeminen ja kaksi 4 viikon harjoittelua. Neljännen vuoden syksyllä tehdään vielä kaksi 4 viikon harjoittelua. Itse olin vaihdossa marraskuusta 2014 helmikuu 2015 saakka Espanjan Fuengirola Health Centerissä ja Bedalmadena Xanit International Hospitalissa, jossa tein kolme harjoittelua kolmessa kuukaudessa. Koulu tukee hyvin vaihtoon lähtevää opiskelijaa ja koululta saa matkakuluihin tukea.  

Opiskeluun kuuluu luennot, käytännön harjoittelu, ryhmätyöt, PBL eli ongelmaperustainen oppiminen ensimmäisenä vuotena sekä projektitöitä. Fysioterapeutiksi opiskelevat voivat hakeutua myös Urheiluakatemiaan, jossa päästään tekemään päivystystunteja: jos esimerkiksi Urheiluakatemian urheilijat loukkaantuvat harjoituksissa, fysioterapeuttiopiskelijat kutsutaan paikalle. Lisäksi fysioterapeutit pitävät testejä urheilijoille esimerkiksi lihasvoimasta tai liikkuvuudesta.  Opinnoissa mukavinta onkin ollut käytännönläheisyys: pääsee tekemään erilaisia juttuja käytännöntasolla. Erilaiset tapahtumat tuovat mielekkyyttä myös opiskeluun ja se, että pääsee suunnittelemaan ja toteuttamaan erilaisia projekteja ryhmässä.                        

Fysioterapeutiksi kannattaa hakeutua jos löytyy vähäänkään kiinnostusta urheiluun, tykkää olla ihmisten kanssa tekemisissä, ihmisten auttaminen kiinnostaa ja erilaisten vaivojen ja vammojen parantaminen. Lapin AMKissa on hyvä tilat ja tiloja pyritään uudistamaan ja pysymään kehityksen mukana. Työllisyyden näkymät näen hyvänä. Hierojan sekä fysioterapeutin paperit ovat positiivinen asia omalla kohdallani. Myös opiskeluaikana tapahtuvien työharjoitteluiden kautta pystyy jo luomaan kontakteja työelämän kanssa mikä myös auttaa työllistymistä. Fysioterapeutiksi valmistuttua voi työllistyä yksityiselle tai julkiselle sektorille (terveystalot ja sairaalat), voi perustaa oman toiminimen, oman yrityksen tai sitten voi työllistyä erilaisiin yhdistyksiin.

- Harri Karvonen, fysioterapian opiskelija

 

Opiskelu on hyvin työelämäläheistä

Olen aikaisemmin suorittanut liikunnanohjaajan koulutusohjelman Lapin ammattikorkeakoulussa. Kiinnostus heräsikin juuri tämän koulutusohjelman kautta fysioterapian puolelle, koska halusin syventää tietämystäni ihmisen anatomiaan ja kuntouttamiseen liittyen. Aikaisemmasta liikunnanohjaaja koulutuksesta minulla oli hyvät lähtötiedot valmiiksi, ja sain hieman myös hyväksi lukuja. Suurin ero näiden kahden koulutusohjelman välillä on, että fysioterapeutin puolella mennään syvemmälle ihmisen anatomiaan, eikä keskitytä niinkään ihmisen ohjaamiseen. Kuitenkin ne toisaalta tukevat hyvin toisiaan monessa asiassa.

Opiskelu on hyvinhaastattelukuva_Jenni Laakso.JPGtyöelämäläheistä. Olen itse henkilökohtaisesti tykännyt paljon PBL (Problem based learning) opetustavasta, koska siinä jokaisen opiskelijan ryhmätyöskentelyosaaminen kehittyy opiskelujen aikana. Lisäksi opiskelijan tiedonhakutaito kehittyy ja rohkeutta tulee varsinkin vähän ujoimmilla opiskelijoilla lisää. Teemme paljon ryhmätöitä , ja sen takia meillä on hyvä luokkahenki. Luentoja on riittävästi mielestäni, ja ne ovat hyvässä balanssissa käytännön työn ja harjoittelujen kanssa.

Tykkään asua pohjoisessa, koska oma suku asuu täällä, ja muutenkin Rovaniemi tuntuu itselleni mieluisalta ympäristöltä asua. Harrastan metsästystä ja Rovaniemi tarjoaa sen saralle kyllä todella hyvät mahdollisuudet. Harrastan lisäksi salibandya RSB (1.6.2015 alkaen Santa’s United) naisten edustusjoukkueessa.

 - Jenni Laakso, fysioterapian opiskelija

Laajat mahdollisuudet työllistymiseen

Hakeuduin opiskelemaan fysioterapiaa, sillä olen harrastanut ikäni liikuntaa muun muassa jalkapalloa eri seurajoukkueissa. Näin harrastuksen ohella fysioterapeutin työtä, josta syttyi kipinä alalle. Olen Oulusta kotoisin, mutta Rovaniemi kuulosti itselle luonnolliselta valinnalta hakiessani koulutusohjelmaan.

Opiskelumuodoista eri Ari Hiltunen fysioterapeutti.jpgprojektit, käytännönharjoittelut ja opinnäytetyö jäivät päällimmäisinä mieleen. Fysioterapeutin koulutus antaa hyvän perustietämyksen alalta työtä varten. Kuitenkin itse työ on opettanut minua kaikista parhaiten, ja sitä kautta on syventynyt erilaisiin kokonaisuuksiin työelämässä. Fysioterapeutiksi opiskeltaessa tilat olivat hyvät ja mahdollistivat hyvin opiskelun vaatimukset. Opintojen aikana käytännön harjoittelut olivat parhaimpia. Opintojen aikana meillä oli loistava ja tiivis porukka ja vieläkin olemme tekemisissä, ja olemme järjestelleet luokkakokouksia.

Jos tykkää käytännön työstä ja tykkää olla ihmisten kanssa sekä ihmisten auttaminen on lähellä sydäntä, kannattaa hakeutua fysioterapeutiksi. Fysioterapeuteilla ovat laajat mahdollisuudet työllistyä sekä kenttä on suuri. Myös jatkokouluttautuminen on mahdollista sen jälkeen kun on valmistunut fysioterapeutiksi.

- Fysioterapeutiksi valmistunut Ari Hiltunen, Lapin Sairaanhoitopiiri

 

Urheilijasta fysioterapeutiksi

Sain kipinän hakea fysioterapeutin koulutusohjelmaan oman kumparelaskuun liittyvän loukkaantumisen myötä. Sain leikkausta vaatineen vamman, ja leikkauksen jälkeen sain kuntoutusvaiheessa kipinän, että juuri ihmisten auttaminen ja kuntouttaminen voisi olla se oma juttu, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä työkseni. Hain Rovaniemelle, koska olen itse Pelkosenniemeltä kotoisin, ja Lappi on tuntunut aina mieluisalta paikalta asua. Lisäksi suoritin varusmiespalvelukseni Rovaniemellä, joten hakupaikka oli aika helppo valita. Pidän Rovaniemestä, koska se on niin luonnonläheinen kaupunki ja liikuntamahdollisuudet ovat hyvät.

Juha-Matti Rytilahti fysioterapeutti.jpgEnsimmäinen vuoteni fysioterapeuttiopiskelijana keskittyi teoriapuoleen ja lähdettiin aivan perusasioista liikkeelle. Alueina olivat muun muassa anatomia, tautioppi ja kinesiologia. Toisella ja kolmannella vuonna erilaiset harjoittelut olivat suurimmassa osassa opiskelua. Lisäksi tunneilla tutustuttiin sähköhoitoon, hierontaan, harjoitusterapiaan ja neurologiaan. Järjestimme myös erilaisia projekteja, esimerkiksi erityistä tukea tarvitseville lapsille järjestimme sporttileirin, johon suunnittelimme sisällön ja ohjelman itse opiskelijaryhmässä.

Ammattikorkeakouluopinnoista on jäänyt hyvä muistot näin kun jälkeenpäin muistelen. Meillä oli hyvä ja tiivis porukka ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Koulun tilat olivat hyvät ja ne mahdollistivat sujuvan ja onnistuneen opetuksen.

Mielestäni fysioterapeutin työllistymismahdollisuudet ovat hyvät valmistumisen jälkeen, koska ”fysioterapian kenttä” on niin laaja. Tietenkin oma aktiivisuus ja halu luonnollisesti parantavat mahdollisuuksia saada töitä. Töitä voi saada esimerkiksi yhdistyksiltä, yrityksiltä, urheiluseuroilta ja julkiselta sektorilta. Kannustan valmistuneita hakeutumaan jatkokoulutuksiin valmistumisen jälkeen, koska se laajentaa ymmärrystä alasta entisestään, ja myös työnantajat arvostavat jatkokouluttautuneita. Olen itse suorittanut valmistumisen jälkeen OMT – kurssit, fysioterapian C-kurssin, McKenzie opintoja ja NMP. Jatko-opiskelu tuntuu luontevalta, koska tietää minkälaista opiskelu on, ja tietää esimerkiksi miten opinnäytetyö tehdään.

- Fysioterapeutiksi valmistunut Juha-Matti Rytilahti, Terveystalo